Future Boardin uusi hallitus on valittu: yksi puheenjohtaja ei riittänyt meille
- Valeria Revski
- Apr 9
- 2 min read
Future Board Ry piti vuosikokouksensa 13. maaliskuuta 2025 etäyhteydellä ja iski pöytään uuden hallituksen. Yksi puheenjohtaja? Ei riittänyt. Me tarvitsimme kaksi. Â
Future Board ei siis tyytynyt perinteiseen malliin, vaan vedettiin isompi vaihde silmään ja valittiin kaksi puheenjohtajaa. Miksi meille valittiin retkikunnan vetäjäksi Gandalf (Joni) ja hobitti (Joshua) jakamaan valtaa ja vastuuta?Â
Edistykselliset työtavat vaativat jaettua johtajuutta. Piilaaksossa on ollut jo pidempään normaalia olla kaksi toimitusjohtajaa (Co-CEO) tai kaksi puheenjohtajaa (Co-chair) varmistamassa kunnianhimoiset tavoitteet. Future Board lähtee samalle polulle ja rakentaa uuden strategiakauden yhdessä kumppaneidensa kanssa.
Tulevaisuustietoisuus tarkoittaa uusien johtamismallien luomista. Tällä hetkellä PRH tunnustaa vain yhden virallisen hallituksen puheenjohtajan. Haluamme mahdollistaa jaetun johtajuuden – ensin käytännön kautta ja myöhemmin jopa niin, että tulevaisuuden työn organisoitumisen mallit, niin operatiivisessa työssä kuin hallitustyössä, ovat myös juridisesti tunnustettuja. Absoluuttinen valta ja vastuu korruptoivat, kuten Taru sormusten herrasta -trilogiakin osoittaa. Siksi meillä on kaksi "sormuksen" kantajaa.
Ajattelun diversiteetti vahvistaa päätöksentekoa. Joni Simunaniemi tuo mukanaan syvällisen ymmärryksen Future Boardin historiasta ja toiminnan jatkuvuudesta, kun taas Joshua Moorrees tuo pöytään kovan strategisen ja kasvusuuntautuneen mindsetin.Â
Jatkuvuus takaa strategian onnistumisen. Tämä kaksikko ei ole vain keulakuvia, vaan voittava kombo, joka varmistaa, ettei pitkän aikavälin tavoitteita haudata Mordoriin (paitsi kun on aika haudata sormus, eli saadaan strategia toteutumaan onnistuneesti), eikä joka vuosi lähetetä uutta hallitussaattuetta kantelemaan sormusta edestakaisin.Â
Uusina jäseninä retkikuntaan saatiin pitojen (vuosikokous) päätteeksi Maria Sillanpää, Erika Forsman, Tomi Suomela ja Emilia Tauriainen, ja mukana menossa jatkavat Emma Hyökyvaara ja Jonna Kallioniemi. Retken onnistumista voidaan tulevaisuudessa mitata mm. jäsentemme hallituspaikkojen määrän kehittymisellä. Haastamme mukaan suomalaisia pörssiyhtiöitä lisäämään heidän (ajattelun) diversiteettiä.
Future Board ry:n uusi hallitus:
Hallituksen 1. puheenjohtaja Joni Simunaniemi (hallituksen johtaminen, sidosryhmäyhteistyö)
Hallituksen 2. puheenjohtaja Joshua Moorrees (strategia- ja diversiteettiteemat) tähän yhteystiedot)
Emma Hyökyvaara
Jonna Kallioniemi
Maria Sillanpää
Erika Forsman
Tomi Suomela
Emilia TauriainenÂ
Jos olet päässyt tänne asti ilman sydänkohtausta ja haluat vielä kysyä jotain (tai vaikka vaan palautua tästä infovyörystä), niin Future Board ry:n toiminnanjohtaja Ulla Tirronen on valmiina vastaamaan. Ota rohkeasti yhteyttä – emme pure (ainakaan kovaa).  Â
Yhteystiedot:Â
Ulla Tirronen,050 344 0805, ulla.tirronen@futureboard.fi
Joni Simunaniemi, 044 2429425, joni.simunaniemi@futureboard.fi
Joshua Moorrees , 044 2564293, joshua.moorrees@gmail.com
