HUOMISEN HALLITUS
Hallitustyön merkitys korostuu entisestään muuttuvassa toimintaympäristössä. Tarvitaan hallituksia, jotka osaavat suunnata tulevaan, toimia vastuullisesti ja rakentaa pitkäjänteisesti. Huomisen Hallitus -palkinto lanseerattiin vastaamaan tähän tarpeeseen. Sen kautta halutaan kannustaa yrityksiä kehittämään hallitustyötään entistä tavoitteellisemmaksi ja vaikuttavammaksi – ja samalla tehdä vaikuttavaa hallitustyötä näkyväksi.
VASTUULLISTA HALLITUSTYÖTÄ, JOKA RAKENTAA PAREMPAA HUOMISTA
Vuonna 2025 jaoimme ensimmäistä kertaa Huomisen Hallitus -palkinnon – uuden ja ajankohtaisen tunnustuksen pk- ja kasvuyrityksen hallitukselle, jonka työ rakentaa kestävää menestystä ja jättää positiivisen kädenjäljen ympäröivään yhteiskuntaan.
Palkinnon tarkoituksena on nostaa esiin hallituksia, jotka tekevät enemmän kuin mitä lainsäädäntö vaatii. Palkittava hallitus toimii suunnannäyttäjänä – sekä yrityksensä sisällä että laajemmin yhteiskunnassa.
Palkintoraati arvioi ehdokkaita seuraavien kriteerien perusteella:
01
Vaikuttava hallitus
Hallituksen päätksillä on ollut konkreettinen vaikutus yrityksen kehitykseen ja menestykseen.
03
Monipuolisuus & osaaminen
Hallituksessa toimii riippumattomia ja asiantuntevia jäseniä, joilla on aitoa lisäarvoa hallitustyöhön.
02
Selkeä suunta & strategia
Yrityksellä on tulevaisuusorientoitunut ja toteutukseen viety strategia.
​
04
Pk- ja kasvuyrityksille
Palkinto on suunnattu erityisesti pk- ja kasvuyrityksille, joissa hallitustyössä on merkittävä rooli.
HUOMISEN HALLITUS PALKINTOPROSESSI
Ilmiannot
Kuka tahansa voi ehdottaa yritystä, jonka hallitus ansaitsisi tunnustuksen.
Ilmiannetuille lähetetään lisätietokysely
​
​
Seulonta
Palkintoraati käy ehdotukset läpi ja valitsee jatkoon 1–3 vahvinta ehdokasta.
​
​
​
​
​
Valinta
Voittaja palkitaan Huomisen Hallitus -tapahtumassa.
​
​
​
​
​​
​
Kultainen Nuija-ehdokkuus
Voittaja pääsee Hallituspartnerit ry:n Kultainen Nuija -palkinnon finalistiehdokkaaksi (mikäli täyttää myös Kultainen Nuija-ehdokaskriteerit)
PALKINTORAATI 2026
Palkintoraadin puheenjohtajana toimii Future Boardin 2.hallituksen puheenjohtaja Joshua Moorrees.
Muita raadin jäseniä ovat Ilmarisen Ilkka Jakonen, viime vuoden voittaja Auntien 2025 hallituksen puheenjohtaja Joe Hamari, Future Board ry:n hallituksen jäsen Maria Sillanpää sekä Perheyritysten Liiton jäsen sekä Future Board alumni Noora Keskievari.
Raadin sihteerinä toimii Future Board ry:n toiminnanjohtaja Ulla Tirronen.
Huomisen hallitus palkinnonsaajat

2025
AUNTIE SOLUTIONS OY
Voittajaksi valikoitunut hallitus erottui edukseen seuraavilla osa-alueilla:
kannattavaksi kääntyneen kasvun tukeminen, positiivinen kädenjälki toiminnan ytimessä, kanssakulkijuus toimivalle johdolle.

2026
EHDOTA HALLITUSTA!
Mikä hallitus sinusta ansaitsisi paikan seuraavan vuoden Huomisen Hallitus-palkinnonjaossa?

