top of page

Future Boardin kapulanvaihto – uusi toiminnanjohtaja aloittaa maaliskuussa 2023

Future Boardille on rekrytoitu uusi toiminnanjohtaja, Anna Zapasnik, entisen toiminnanjohtajan Klaus Breitholtzin siirtyessä Future Boardin hallituksen puheenjohtajaksi vuosikokouksen päätöksellä 8.3.2023.


Klausin tervehdys ja kiitokset

Viimeiset yli 2 vuotta Future Boardin toiminnanjohtajana ovat olleet erittäin ikimuistoiset. Yhdistyksen kehitys kohti entistä ammattimaisempaa tekemistä, sitoutuneet kumppanit sekä aktiivinen jäsenistö ovat tarjonneet erittäin hienot olosuhteet viedä toimintaa eteenpäin. 

Parhaiten vuosista ovat jääneet mieliin kohtaamiset kaikkien jäsenten, kumppanien ja sidosryhmien kanssa. On ollut ilo tehdä pitkäjänteistä työtä yhdessä ja auttaa suomalaista hallitustyötä kehittymään eteenpäin. 


Nyt on aika siirtyä TJ:n tehtävistä kohti uusia haasteita ja siirtyä takaisin Future Boardin hallitukseen. Olen aikaisemmin ollut vuoden yhdistyksen hallituksessa, mutta nyt edessä on täysin uusi tehtävä yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Lisäksi tarkoitus on keskittyä entistä enemmän hallitustehtäviin sekä hallitustyöaiheisen väitöskirjan tekemiseen. Tulen jatkamaan erittäin läheisessä yhteistyössä uuden toiminnanjohtajamme kanssa ja huolehtimaan että saamme kaiken kokemuksen ja osaamisen siirrettyä hänelle. Toivotan Annalle menestystä tehtävään ja odotan innolla yhteistyötä tulevien vuosien aikana!

Annan tervehdys ja esittäytyminen

Future Board ry:n toiminnan johtaminen on minulle todella merkityksellistä työtä. Uskon, että tämän verkoston avulla voimme tehdä positiivisen vaikutuksen tulevaisuuden yhteiskuntaan. Mikä olisikaan vaikuttavampi osa-alue tehdä hyvää kuin hallitustyöskentely, jossa määritellään suuria suuntaviivoja, jotka vaikuttavat nyt ja tulevaisuudessa. Meidän verkostomme on täynnä viisaita ja päteviä osaajia, jotka ovat jo nyt tehneet paljon hyvää ja merkityksellistä yhteiskunnallisella tasolla.


Toiveenani on vahvistaa tätä verkostoa luottamuksen, avoimuuden ja ilon kautta. Jäsenemme ovat tärkeimpiä sanansaattajiamme. Siksi on tärkeää, että jäsenkenttä aktivoituu monella eri tavalla. Kumppanitoiminnan kehittäminen ja kumppanien pitäminen aktiivisina verkoston toimijoina on myös tärkeä tavoite. Uskon, että meidän verkostossa voidaan kehittyä puolin ja toisin. Nuoret hallitusosaajamme ovat uusimman tiedon, tapojen, tutkimuksen ja muutoksen edelläkävijöitä ja kumppanit taas tuovat verkostoon kokemusta ja viisautta. Näitä asioita jakamalla saadaan varmasti upea vertaissparrailuympäristö aikaiseksi.


Aiempaa toiminnanjohtajakokemusta minulla on Hong Kongista, missä johdin suomalaista Kauppakamaria, FinnChamia. Lisäksi toimin tällä hetkellä Akateemiset Muusikot Oy:n ja Snacksize Oy:n hallituksissa. Teen töitä myös tanskalaisessa Presidents Institute -johtajaverkostossa tapahtumafasilitaattorina. Toivon, että voin tuoda kansainvälisyyttä myös FuBolle ja tavoitteenamme onkin kansainvälisen toiminnan kasvattaminen tulevien vuosien aikana.


Odotan ilolla, että pääsen tapaamaan verkoston jäseniä, kumppaneita sekä sidosryhmiä ja järjestämään unohtumattomia tapahtumia. Olen saanut hyvin lämpimän vastaanoton operatiiviselta tiimiltä sekä hallitukselta ja haluan kiittää kaikesta tuesta ja viisaudesta, jota minulle on jaettu heti alusta lähtien. Kehitetään tästä yhdessä entistä upeampi verkosto!

10 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page