JÄSENYYS
MIKSI LIITTYÄ JÄSENEKSI?
Jäsenet ovat oikeutettuja osallistumaan kaikkiin vuoden aikana järjestettäviin jäsentapahtumiin sekä laadukkaisiin koulutuksiin. He saavat ympärilleen laaja-alaisen ammattilaisten verkoston, hallitusalan koulutusta sekä tietoa hallitustoiminnan ajankohtaisista uutisista sekä trendeistä niin verkostosta kuin yhteistyökumppaneilta.
Vinkkaamme jäsenillemme myös aktiivisesti avoimista hallituspaikoista, joihin etsitään ammattitaitoisia nuoria hallitusosaajia.
JÄSENENÄ
Pääset osaksi korvaamatonta hallitusosaajien verkostoa
Yhdistyksemme kautta pääset mukaan melkein sadan hallitustekijän verkostoon, jossa tuki ja oppiminen on arkipäivää niin tapahtumissa kuin yhteisillä viestintäalustoilla. Saat tarvittaessa apua myös henkilökohtaisella tasolla.
Kehität henkilökohtaista hallitusosaamistasi huippuunsa
Kattava verkostomme, laadukkaat koulutukset sekä merkittävät yhteistyökumppanimme ovat avaimet tulevaisuuden kokeneeksi hallitusammattilaiseksi. Nämä kolme tekijää auttavat sinua kehittymään ja menestymään hallitustehtävissä.
KRITEERIT JÄSENEKSI PÄÄSEMISEKSI
-
Alle 40-vuoden ikä
-
Kokemus aktiivisen hallituksen jäsenenä tai puheenjohtajana liiketoimintaa harjoittavassa yrityksessä, jonka liikevaihto on yli 500,000 €
-
Hyvämaineisuus
-
Halu kehittää omaa hallitusosaamista
-
Valmius käyttää aikaa yhdistyksen toimintaan
-
Osallistuminen jäsenhaastatteluun hakemuksen lähettämisen jälkeen
JÄSENMAKSU
200€/vuosi
Jäsenenä saat mahdollisuuden osallistua jokaiseen Future Boardin järjestettävään tapahtumaan sekä räätälöityyn ja moniosaiseen hallituskoulutukseen. Lisäksi halutessaan jäsenenä saat mahdollisuuden REF -merkinnän lisäämisen luottoyhtiöiden järjestelmiin, sekä monia muita etuja.